Pakohuone selvitetty

Keskiviikkoiltana junassa klo 20.38 tuijotan tyhjyyteen ja toivon, etten nukahda ennen kuin juna saaapuu Seinäjoen asemalle ja minun pitää muistaa nousta siitä pois. Olen antanut kaikkeni. Maanantain jälkeen olen syönyt kolme migreenilääkettä ja nukkunut muutamia tunteja levotonta unta. Mutta se on tehty. Pakohuone toimi. Enkä tee tätä enää ikinä.

Maanantaina junassa Poppasen kanssa teimme suunnitelmat tulevalle viikolle. Meistä kumpikaan ei ole aiemmin opinnoissaan edennyt graduvaiheeseen asti, joten oli vaikeaa ennakoida mitä on tulossa. Hartaina toivoimme olevamme torstai-iltaan mennessä siinä mallissa, että pääsisimme kotiin. Vapaaviikon uhraaminen Kokkolalle kaihersi ikävästi, mutta samalla oli selvää, että jos tätä ei tällä viikolla saada valmiiksi alkaa aika loppua käsiin. Minun tapauksessani pakko on paras muusa. Koska kurjuus ei ilmeisesti ollut vielä maksimaalisissa mitoissaan, päätimme lisäksi ottaa pakohuoneen teemaksi "Laihdu sata kiloa viikossa, koska kammottava luokanopettajakoulutukseen kuuluvat uimaopetusjakso on vihdoin alkamassa". (Siinä, että 40 aikuista ihmistä lähtee yhdessä uimahalliin uimaan, on jotain syvästi häiriintynyttä.) Voin kertoa, että oli ehkä väärä viikko suklaan syömisen lopettamiselle. Pakkasimme myös mukaamme vain kaikkein virttyneimpiä vaatteita, koska se nosti mahdollisuuksiamme pysytellä poissa julkisista tiloista kuten kahviloista.

Aloitimme valmisteluilla. Aineiston tulostamiseen kului lähes kaksi tuntia. Ei siksi, että se olisi niin laaja vaan siksi, että ensimmäisen tunnin ajan yritimme tulostaa ymmärtämättä, että ilmainen tulostusoikeutemme oli käytetty eikä tavaraa saa koneesta pihalle ilman, että korttiin käy lataamassa lisää virtaa. Ahaa... Koska ostelun makuun nyt oli päästy, hankimme lisäksi erivärisiä tusseja ja niihin mätsääviä liimalappuja. Poppanen osti myös kivan, kissakuvioisen kangaskassin. Se oli elintärkeä osa prosessin onnistumista. Kävimme herkuttomilla ruokaostoksilla ja sulkeuduimme viimein asuntoon. Kello oli puoli seitsemän illalla eikä mitään konkreettista ollut analyysin eteen tapahtunut, mutta puitteet tutkmuksen tekemiseen olivat kunnossa. :D Illalla puolen yön aikaan aineisto oli käyty ensimmäisen kerran läpi ja alustava luokittelu oli valmis. Huoh. Väliunien paikka.

Tiistaina olimme jo ennen seitsemää ulkona asunnosta ja kävelyllä (koska aamun airobinen on kuulemma erityisen hoikentavaa). Alkumatkasta ei paljon puhuttu. Loppumatkasta meillä oli valmiina toimivat vastaukset maailman ympärstökatastrofin estämiseen. Edellispäivänä nautittujen passionhedelmien luvatut terveysvaikutukset olivat selkeästi tekemässä meistä superälykkäitä. Olimme uudet sankarittaret tieteen huipuilla. Tosielämän Sheldon Coopereiden märkä uni. Teimme hommia hurmoksessa...tai mielipuolisina. Ensimmäinen kuulostaa kauniimmalta. Yritimme jossain vaiheessa hakea syötävää lähellä sijaitsevasta aasialaisesta, mutta ravintola oli laittanut kaiken jäljellä olevan ruokansa ResQ-palveluun ja myivät "ei-oota". Ihmettelimme, sillä me jos kukaan olimme sekä rescuen että ruuan tarpeessa ja takuulla myös näytimme siltä.

Asunto, johon kaaos levittäytyi, alkoi näyttää mielenkiintoiselta. Me itse näytimme siltä, että asunnosta poistuminen alkoi olla riski, sillä se johtaisi todennäköisesti välittömän pidätykseen ja pakkohoitoon. Illalla muistin, etten ole pessyt hampaita koko päivänä. Suihkussakäymättömyyttä ei ollut vaikea unohtaa, sillä analyysihien haju alkoi täyttää asunnon. Olimme yhä yövaatteissa. Passionhedelmien teho alkoi taittua, älykkyys haihtui ja päässä surisi. Mutta tiistai-iltana klo 23 tajusimme, että kotiinlähtö saattoi olla tällä tahdilla mahdollista jo keskiviikkoiltana. Hitto! Lisää löylyä, ei tunnu missään! Ja niin se tapahtui. 2,5 vuorokaudessa kasassa oli analyysi sekä 40 sivua vielä toki hiomista vailla olevaa tieteellistä tekstiä ja mikä tärkeintä, me emme olleet käyneet kertaakaan toisiemme kurkkuihin käsiksi. Huh huh. Kävimme suihkussa ja lähdimme kotiin. Pakohuone sulkeutui.

Eilen koulusta tullessaan Potter istui hetken sohvalla hiljaa ja kysyi, voisinko minä, jos Työnjohtajan kanssa joskus eroamme, ottaa miehekseni Patrik Laineen. Hän perusteli valintaansa sillä, että hänkin sitten pääsisi peleihin ja olisi enemmän rahaa kun nyt on ollut viime vuosina vähän vähä. Sanoin lupaavani. Eihän se ole kuin ilmoitusasia. Herra Laine istuu ja odottaa puhelimen vieressä tietoa avioliittoni päättymisestä ja tarttuu kiinni heti kun se on vähänkin säädyllistä. Kuka parikymppinen NHL-jääkiekkoilija ei haaveilisi nelikymppisestä eteläpohjalaisesta perheenäidistä? Ja sehän olisi silläkin tavalla kätevää, että sitten Laineen äiti voisi lähteä kotiin kun täyttäisin hänen paikkansa keittiövelhona. Kyllä minä kuule Patrikille lämmittelisin pinaattilättyjä siinä missä omille lapsillenikin. Sanoin Potterille ettei kuitenkaan pidätä hengitystään. Avioliittoni hänen isänsä kanssa on vielä kovasti voimissaan ja olisi jotenkin epäeettistäkin lähteä nyt kun hän on viimeiset puolitoista vuotta uhrannut minun elättämiseeni ja yhteisten lastemme hoitamiseen. Potter oli kanssani samaa mieltä. Näin on hyvä.

Viikonloppuja,
Anu

Alla positiivisen pedagogiikan tutkijat tukehtuneina omaan positiivisuuteensa. :D

Voi äitee ku moon taikinas

Lasken, että kesä on ohi kun aamulla postilaatikolle mennessä tarvitsee aamutakkia. Nyt on jo tarvinnut. Toisaalta niin taisi tarvita koko kesän. Ei tullut seksihelteitä eikä mummoalkkarihelteitä Etelä-Pohjanmaalle. Toisaalta loma on lomaa sateellakin ja olemme katsoneet lasten kanssa sohvalla sykkyrässä elokuvia kaikkien niiden tekemättömien uintireissujen edestä. Ehkä siinä tankattu läheisyys, ja oheistuotteena syntynyt rasvakerros, lämmittää talvella enemmän kuin uimalämmin järvivesi.

Tiistaina lapset aloittivat koulun. Pippuri meni esikouluun, Potter jatkoi alakoulussa neljännelle luokalle ja Murkku ponnisti yläkoulun puolelle. Ihanaa! Onko mitään niin mahtavaa kuin oppivelvollisuus?! 4-7 tuntia päivässä joku muukin tanii järkeä minun lasteni päähän ja keskuskeittiö tarjoilee heille lämmintä ruokaa. Olen onnellinen veronmaksaja! Olen myös puolueellinen veronmaksaja, koska oppivelvollisuus takaa minun työllistymiseni tulevaisuudessa, mutta uskon monen muunkin vanhemman jakavan riemun kanssani. Arki ❤

Jo viime syksy oli omalla kohdallani poikkeuksellinen, koska opintovapaan vuoksi en ollut kollegoiden rinnalla rivissä vastaanottamassa oppilaita. Olo oli todella haikea. Tänä syksynä haikeus hautautui kaiken sen tuskanhien alle, jota kesän aikana tehtäväksi suunnitellut opintotehtävät minusta nyt pusertavat ulos. Päätin, että lomailen lasten kanssa niin kauan kunnes koulu alkaa enkä mieti yhtäkään opintotehtävää. En todella miettinyt. Lilluin lomalla. Nyt kun istun koneen ääressä, huomaan, että olen menettänyt kyvyn kirjoittaa minkäänlaista tieteellistä tekstiä, lukea kasvatusalan kirjallisuutta tai ajatella ylipäätään kokonaisin lausein. Kyllä on taikinaa. Nollamotivaatiota lisää se, että kotona on vilkkaan kesän jäljiltä ihanan hiljaista, Netflixin käynnistyspainike on tekstinkäsittelyohjelman vieressä padin ruudulla ja pakasteesta löytyy kaikenlaisia jäätelöpaketin loppuja, joista ei riitä syötävää kaikille, mutta yhdelle kerrallaan hyvinkin. Ja jos ihan pikkuisen ensin hinkkaan Facebookia ja selaan kivoja ideoita Pinterestistä, niin sitten aloitan... Ja sitten onkin jo nälkä eli ruokatunti. Argh! Myydäänkö ihmisille sähköpantoja, jotka reagoivat keskittymisen harhailuun? Olisi tarvetta.

Kesän aikana perheemme on myös kasvanut. Omantunnontuskissani viime syksynä annoin viimein periksi lasten lemmikkihaaveille ja hankimme kissan. Korvaahan eläin toki lapsensa hylkäävän äidin läsnäolon ja vähentää myöhempää terapian tarvetta. En koskaan varsin ole ollut eläinihminen. Pidän toki eläimistä, mutta en ikinä ajatellut omistavani sellaista. Helmi aka Hempukka aka Mustan Helmen Kirous ei varsin ole mikään sylikissa vaan pikemminkin introvertti oman tiensä kulkija. Häntä saa kyllä silittää kun kaikki tähtimerkit ovat kohdallaan, mutta pääasiassa hän ignooraa ympärillään olevat ihmiset ja keskittyy omiin puuhiinsa. No tänä kesänä niitä tuli toinen: pienenpieni Heimo aka Hemmo aka Dude. Ja onhan hän nyt ihana. Hän rakastaa syliä ja tuijottaa suurilla silmillään jokaista liikettäni. Minusta tuli hullu kissanainen. Kun olen vanha (vanhempi), lapset ovat muuttaneet maailmalle ja Työnjohtaja on muuttanut Espanjaan parantelemaan reumatismia, kasvatan pitkän harmaan tukan ja hautaudun pieneen mökkiin meren rannalle sadan kissani kanssa. Pukeudun kaapuihin, polttelen verannalla keinutuolissa hampaattomalla suulla piippua ja pikkulapsiperheissä kerrotaan minusta pelottavia tarinoita lapsille, jotka eivät suostu syömään kiltisti ruokiaan.

Ja millainen oli Pariisi? Ihana. Iso. Kansainvälinen. Pariisi oli kaupunki, jossa neljän päivän aikana sai jalat rakoilla huhtoa, että näki edes murto-osan siitä, mitä kaupungilla oli annettavaa. Pariisissa historia oli elävää, kulttuuri jokapäiväistä ja sää lämmin. Ja minua pidettiin kädestä. Hyrisin onnesta. Pariisissakaan ihmiset eivät puhuneet toisilleen metrossa eikä kukaan tyrkyttänyt matkamuistoja tai ravintolan ruokalistaa. Siellä oli suomalaisen umppelon hyvä olla kaikessa rauhassa. 😁 Toisaalta Pariisissa poliisit kulkivat näyttävästi luotiviiveissä ja rynnäkkökiväärit olalla. En ole ihan varma saivatko he minut tuntemaan oloni turvalliseksi vai turvattomammaksi. Ja Pariisissa lapsiperheitä asui kadulla. Se näky sykähdyttää minua joka kerta ja minun on vaikea kävellä ohi. Et voi pelastaa kaikkia, sanoo Työnjohtaja. Mutta onko oikein, että en edes yritä. Sateisessa Suomessa on kaikesta huolimatta asiat vielä aika hyvin.

Kotiopiskelua on vielä reilut kolme viikkoa jäljellä. Toivon todella koneiden tästä käynnistyvän ja valmista syntyvän ennen syyslukukauden alkua. Jotain graduhommiakin täytyisi puskea alkuun. Hikihiki. Onnellista on se, että saamme Pumpasen kanssa vihdoin syksyllä palata omaan asuntoomme, jossa remontti on saatu kesän aikana päätökseen. Täytyy varmaan pitää uuden vessan tuparit. Pukeudutaan suihkumyssyihin ja kylpytakkeihin, tarjoillaan Bonbonin Murkun liruja ja jokainen vieras saa vetää kerran pöntön.

A

Ps. Minut kutsuttiin juttelemaan tähän astisesta taipaleestani myös radioon Yle Pohjanmaan taajuudelle ensi maanantaina 14.8. Klo 17 jälkeen. Kuuntele, jos haluat. 😄