lauantai 11. marraskuuta 2017

Tuutorointia

Vihdoin he tulivat. Viattomat, siloposkiset ja vielä niin kovin hoikat uudet kokelaat, joista 45 elämä tulee tammikuussa muuttumaan ihan toisenlaiseksi.

Laitoksen uusien opiskelijoiden pääsykokeet olivat keskiviikkona ja torstaina. Yliopistokeskusella on hieno tapa, jossa edellisen vuosikurssin opiskelijat tuutoroivat opiskelijakokelaita jo pääsykoepäivinä. Koska opiskelu luokanopettajien aikuiskoulutuksessa (laikossa) on niin erilaista kuin tavallisesti yliopistossa, on koettu tarpeelliseksi, että aiemman vuosikurssin opiskelijat ovat kertomassa itse omista kokemuksistaan ja siitä, miten he ovat elämänsä opintojen ajaksi järjestäneet. Luonnollisesti ilmoittauduimme Poppasen kanssa tuutoroimaan. Halusimme esimerkillämme näyttää, että jos tänne on tällaisiakin ihmisiä otettu opiskelemaan, ei kaikkien hakijoiden kohdalla akateeminen älykkyys ole ollut tärkein sisäänpääsykriteeri. Intoomme tuutoroida ei vaikuttanut myöskään vähentävästi se, että palkkioksi sai ruokalipun, jolla pääsi syömään pröystäilylinjaston friteerattuja ruokia, ja kahvilipun, johon kuului myös kahvileipä eli kakku. Olimme aidosti innoissamme ja jännittyneitä uusien hakijoiden puolesta. Itse olin niin innoissani, että ensimmäisen pääsykoepäivän päätteeksi söin iltapalalla ainoastaan migreenilääkkeen.

Pääsykokeisiin sisältyy esikarsintavaiheen jälkeen sekä opetusnäyte että haastatelu. Opetusnäytteen ohjeet saa 45 minuuttia ennen sen alkua ja se kestää 10-15 minuuttia.  Vuoroaan odottavien täriseväkäsisten hakijoiden keskellä koimme olevamme aika onnekkaita. Onnekkaita siitä, että olimme päässeet sisään. Onnekkaita, koska olimme löytäneet toisemme ja ne kaikki muut, joita tämän puolitoista vuotta kestävän leirikoulun aikana olemme alkaneet kutsua ystäviksi. Onnekkaita, koska meille lähteminen oli mahdollista ja saimme siihen puolisoidemme, lastemme ja perheidemme tuen. Ilman tuota tukea tätä ei koskaan olisi tapahtunut. Itseliikuttuneina illalla soittelimme kotiin ja kehuimme puolisoitamme. Työnjohtaja kysyi, että ootko vähä pimiä. Tulkitsin, että hän siis oli selvästi kehuista mielissään. Luonnollisesti suoritimme Poppasen kanssa hakijoiden joukosta myös valintaa. Veikkasimme kenet näemme tammikuussa. Saa nähdä ymmärtääkö yliopiston pääsykoelautakunta olla kanssamme samaa mieltä.

Uusien opiskelijoiden saapuminen tarkoittaa myös sitä, että meidän aikamme on kääntymässä kohti viimeistä lukukautta ja juhannusta, joilloin tämä osa elämästä on ohi. Kuin sitä enteillen, tällä viikolla myös kaksi pitkään kestänyttä opintokokonaisuutta pääsi maaliinsa. Ympäristöoppi ja minun henkilökohtainen suosikkini musiikki sanoivat viimeisen sanansa. Molempiin palataan toki vielä esi- ja alkuopetuksen sivuaineopinnoissa, mutta päätimme siitä huolimatta Pumpasen kanssa juhlia. Rajusti. Söimme irtokarkkia ja katsoimme telkkarista Housen uusinnan. Puoli yhdeksältä sanoimme hyvää yötä. Vain hetken mietin, onko säälittävää mennä nukkumaan aikaisemmin kuin kuusivuotias tyttäreni. Sitten sammutin valot ja nukahdin. 

Eilen toin kotiin viime kevään ja tämän syksyn kuvaamataidontyöni, jotka aiheuttivat lapsissa huvittuneisuutta. Työnjohtaja kysyi, oliko teillä tarkoituskin tehdä töitä, jotka näyttävät ekaluokkalaisten tekemiltä. No heko heko... Valaisin häntä kertomalla, ettei opettajan tärkein ominaisuus ole osata itse esimerkiksi piirtää perspektiivissä vaan osata opetaa sitä. En ehkä kuitenkaan liitä työhakemukseeni hengentuotettani, jossa epämuodostuneet huonekalut leijuvat ilmassa ja kiipeilevät seinille. Vien sen sijaan työni Ojalaan kehystettäväksi ja annan sukulaisille joululahjaksi. Siinä, ripustetaanko ne seinälle, mitataan todellinen rakkaus. 

Potterilla on tänään ensimmäinen oikea jääkiekkopeli. Ihan hirveän jännittävää. Hyperventiloimme itsemme nyt jäähallille. Ja huomenna kehumme Työnjohtajaa isänä maailman parhaaksi. Viime viikonloppuna leivoin jossain pesänrakennus ja hyvä-äiti-syndroomassa pullia, joista tuli sekä rumia että palaneita. Työnjohtajalle en leivo. Se olkoon minun lahjani. Hyvää viikonloppua!