Joulurauhaa!

Jo saapuu joulu. Ja loppui koulu. Ai että, miten ihanaa on olla kotona. ❤

Syksy otti lujille. Päivät olivat pitkiä ja töitä sai paiskia niin että tiesi tehneensä. Viimeiseksi tälle vuodelle oli säästetty koko syksyn maukkaimmat herkut: Opetushallinto ja lainsäädäntö sekä SPSS (äärettömän mielenkiintoinen ja ennen kaikkea helppo ohjelmisto, jolla analysoidaan tilastotieteellistä tutkimusaineistoa) (Eli v#%#u mitä paskaa) (Anteeksi) (Laadullista gradua tekevänä en sitä edes tarvitse, mutta onneksi kurssi on pakko kuitenkin suorittaa) (Aistittavissa massiivista turhautumista). Kaikki tuli kuitenkin tehtyä, tavarat pakattua ja Kokkolan kämppä jätettyä sellaiseen sotkuun, että sinne on ihana tammikuussa palata. Kuin kirsikkana kakun päällä, epäonnen suihkukaappimme viemäri meni tukkoon lähtöpäivän aamuna ja suihkuosan letku alkoi suihkuttaa vettä kaikkiin eri ilmansuuntiin saman määrän kuin itse suihku. Lähtetin vuokranantajalle hyvän joulun toivotukset, korjauspyynnön ja painoin oven kiinni.

Joulukuu oli lasten kuukausi myös Kokkolassa. Pumpanen, ja muutama muukin, toi lapsensa yliopistolle viimeisten viikkojen aikana. Tutustuin siis jonkilaiseen joukkoon ihmelapsia, jotka pystyvät olemaan hiljaa ja puuhastelemaan väritystehtävien parissa sillä välin kun luennolla käsitellään opetushallinnon rakennetta. En ymmärrä, mitä niille oli syötetty. Oma jälkikasvuni olisi aiheuttanut luennolla selkkauksen toisensa perään ja vähintäänkin huokaillut kovaan ääneen ja dramaattisena tylsistymistään. En ole ajatellut ottaa sitä riskiä. Syytän Työnjohtajaa lasteni huonosta kasvatuksesta. Minusta se ei voi olla kiinni. Olenhan kohta alan ammattilainen. 😅

Syyskauden päättymistä juhlistimme Poppasen kanssa Ultra Bran keikalla Helsingissä. Nostalgiapuuskassa heiluimme, kyynelehdimme ja lauloimme ääneen biisejä kaikkien muiden +nelikymppisten keskellä. Ultra Brasta oli tullut minun sukupolveni Katri Helena tai Matti Esko. Musiikkia keski-ikäisiltä keski-ikäisille. Mutta oli se tosi hyvä. Suoritimme rituaalinomaisesti myös vihdoin puolisoidemme esittelyn toisilleen. Poppanen on minun sielunsiskoni. On hämmentävää aikuisena ystävystyä ihmisen kanssa, joka on niin paljon kaltaiseni, pitää samoista asioista ja on rakentunut hyvin samanlaisen menneisyyden ansioista sellaiseksi kuin nyt on. Naurettavuuteen tämän sielunkumppanuuden suistivat puolisomme. Tohtori ja Työnjohtaja ovat kuin koomiset identtiset kaksoset. Näyttävät siis oikeasti ihan samalta, ei sillä tavoin kuin Arnold Schwarzenegger ja Danny DeVito. Hulvatonta. 😁

Mutta nyt on siis loma! Loma, jolloin pitäisi kirjoittaa gradun teoriaosuus. Tai ainakin vähintään yksi syventävän kirjallisuuden essee eräästä väitöskirjasta. Sitä ennen aioin kuitenkin vain olla. Joulu tuli meille tänä vuonna oikoreittiä. Teimme nopeat keskilattian siivot ja kannoimme kuusen sisään, hoidimme Työnjohtajan kanssa lahjat parilla täsmäiskulla, jätimme joulukortit jälleen lähettämättä, menemme aattona anoppini ja joulupäivänä äitini valmistamaan ruokapöytään. En leiponut, en askarrellut enkä pessyt saunaa. Lapsuudenkodissani joulusiivot tehtiin asenteella. Olen erinnäisiä kertoja pessyt kattoja ja seiniä, eikä meillä edes ollut takkaa, joka ne olisi noennut. Luonnollisesti siellä pestiin myös lusikkalaatikko ja tiskiharjattiin astiankuivauskaapin ritilähyllyt. Vuosien myötä äitini on hellittänyt hieman. Minä olen höveli jo valmiiksi ja silti oli varaa tiputtaa tasoa.

Niiden asioiden sijaan, jotka jäivät tekemättä, aion kääriytyä sohvalle, pelata lautapelejä, katsoa elokuvia, pitää lapsia sylissä ja syödä kinkkua, graavilohta, rosollia, suklaata ja juustoja niin, että vatsa on kovalla vielä hiihtolomallakin. Joulu on yhdessäolon aikaa. Tänä vuonna osaan nauttia siitä ehkä enemmän kuin koskaan. On ihanaa olla kotona.

Jouluiloa!!

Anu