On tapahtunut siis se, mistä iltaisin hammasharjaa karkuun juoksevia lapsia pelotellaan. Eli reikä. Tai itseasiassa kaksi. Potterin hammaslääkärireissut eivät ole mitään lepolomaa. Potilas on hoitotilanteessa melko hysteerinen ja tähän saakka lasta hammaslääkäriin saattanut äiti on myös myötätunnoissaan melko voimakkaasti osallistunut kyynelehtimiseen ja jännittämiseen hiki kainaloissa läikehtien. Hammaslääkäri huokaisi varmasti syvään ja teki useamman kiitollisuuseleen kun huomasi, että lapsen kanssa tuli tällä kertaa se vanhempi, jonka päässä asuu järki. Homma saatiin siis menestyksekkäästi saatettua päätepisteeseensä ja Työnjohtajan hatussa töröttää uusi komea sulka.
Viikon toinen haaste oli Pippurin uimakoulun aloitus. Ensin kehaisen päiväkotia, jonka henkilökunta on mobilisoinut joukkonsa perheemme tukemiseen niin, että millään lailla päiväkotiin liittymättömästä uimakoulun alkamisesta muistutettiin tiistaina lasta hoitoon jätettäessä. Ja hyvä kun muistutettiin, sillä olimme sen totaalisesti unohtaneet. Mitä palvelua ja ennaltaehkäisevää perhetyötä! 😍 Luonnollisesti uimakoulun alkamisajankohta, se minkä väitin muistavani, oli merkitty väärin ja lapsi oli uimahallilla puoli tuntia liian aikaisin. Virhe osoittautui kuitenkin onnenkantamoiseksi, sillä pukukopissa lapsi veti oman uimapukunsa sijaan uimakassistaan minun bikinieni alaosan. Sen ainoan aniliininpunaisen vaatteen, jonka omistan. Kietoutuminen tuohon laskuvarjon kokoiseen vaatekappaleeseen ei ollut tarkoituksenmukaista, joten Pippuri ja häntä kuskissa ollut mummunsa kaahasivat takaisin kotiin vaihtamaan uima-asun toiseen. Autossa odottanut mummu kysyi tyttäreltäni, että mitäs sisällä sanottiin, johon lapsi kirkkaalla äänellä vastasi: iskä sanoi, että voi saatana! Mitäpä siihen lisäämään. Lapsi altaaseen ja mummu kahville.
Näin opiskellessa vappu on suuri ja odotettu juhla. Vappuaattona hulluttelimme Työnjohtajan kanssa saunomalla ja televisiota katsomalla. Huh huh. Villiä on. Vappupäivänä kävimme paikkakunnallamme pikkulapsiperheiden parissa hyvin suosituksi muodostuneessa lasten vapputapahtumassa. Tapahtumassa saa hyvän yleissilmäyksen ja päivityksen perhetilanteiden muutoksiin (ketkä ovat edellisen vapun jälkeen lisääntyneet ja kuka on nyt raskaana). Hämmensin osaltani soppaa sylittelemällä ovensuussa pitkään kuukauden ikäistä suloista kummipoikaani. Samalla kun Työnjohtaja vakuutteli ihmettelijöille, ettei se ole meidän, minä vain hymyilin merkittävästi ja kuiskin jotain epämääräistä Kokkolan tuliaisista. Odotan huhumyllyn käynnistymistä.
Opintotukeni myöhästyttyä ja taloudenhallintani petettyä olen loisinut kaksi päivää tuoreen avovaimoni rahoilla. Tasaamme tilit tukien pasahtaessa pankkiin toivottavasti huomenissa, mutta toistaiseksi Poppanen on helpottanut ahdinkoani ostamalla meille ruokaa. Tänään, kun kävimme kaupassa, kaivoin lompakostani sielä olleen viimeisen kaksieuroisen ja sanoin: "mä haluisin tän kokiksen, mutta ostan sen kyllä omalla rahalla". Hysteeristä naurua. Mikä edustusvaimo. Omalla rahalla. En kestä.
Viikonloppua odotellessa.
Anu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti