keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kurikkalainenhan ei Wassbergille enää toiste taivu!

Heräsin tässä taannoin siihen tosiasiaan, kuinka onnellinen Yle-veronmaksaja olenkaan. Olemme Pumpasen kanssa katsoneet televisiosta tammikuun alusta tähän päivään saakka pari kertaa Kardashianin sisaruksien vaatekaupanpitoa, Maria Veitolan vierailun Nykäsen Matin luona ja jotain hevosohjelmaa, josta en ihan saanut kiinni. Kyllä on tullut rahoille vastinetta. Hauskaa on, että edellämainitut ohjelmat eivät millään tavalla kuvaa normaalia, lähinnä englantilaisiin draamasarjoihin ja esimerkiksi Big bang theoryyn keskittynyttä televisiokäyttäytymistäni. Musta ruutu on ollut aika virkistävä. Työnjohtaja on televisionarkomaanina ja kaukosäätimen herrana järkyttynyt tällaisesta vastaanottimen väärinkäytöstä ja on väläytellyt mahdollisuutta jopa television huostaanotosta. Onneksi sohvaperunat alkoivat taas niin voin kotona feikata katsoneeni jotain muutakin.

Virkistävää ei ole puolestaan se, että myös lehdenluku on totaalisesti jäänyt. Olen aina ollut printtimedian ystävä. Etelä-Pohjanmaalla keskustapuolueen lannoittamalla kasvualustalla ikäni eläneenä Ilkka on "hennosta" värittyneisyydestään huolimatta kuulunut aamupalapöytääni tiivimmin kuin se varsinainen aamupala. Myös Hesaria selailen mielelläni aina sellaiseen törmätessäni. Nyt en enää lue viikoilla mitään muuta kuin opintoihin liittyvää kirjallisuutta ja iltasaduksi pari sivua Remestä. Pysyn kiinni maailman tapahtumissa juuri sen verran, mitä radio Aallon aamujuontajat ja kyseisen kanavan kahden minuutin pikauutiset paljastavat. Eli en kovin paljon. Hävettää myöntää ääneen, mutta elän kuplassa. Hieno ominaisuus luokanopettajaopiskelijalle. "Ope. Mitä tapahtui maailman politiikassa vuosina 2017-2018?" "En tiedä. Mutta kysykääpä jotain Kardashianeista niin täältä tipahtelee detaljeja." Viikonloppuisin toki kääriydyn yhä sanomalehtipaperiin ja kirsikkana kakun päällä nautiskelen Kurikka-lehden tekstiviesti palstaa, jossa viidettä vuotta päivitellään sitä miksi Lidl tai ABC eivät jo tule paikkakunnalle, moititaan eri kaupunginosissa haukkuvia koiria ja irvishampain tapellaan siitä voiko S-markettia sanoa Sokokseksi vai ei. Siinä päästään asioiden ytimeen ja todellisiin ongelmiin käsiksi.

Luokanopettajakoulutuksen yhtenä opetettavana aineena on liikunta. Se tarkoittaa sitä, että vaikka opetussuunnitelma ei enää uintia lukuunottamatta määrittele, mitä lajeja koululiikunnan pitää sisältää opettelemme opettamaan lajeja, joita liikuntatunneilla nyt yleensä ottaen opetetaan. Ja opettamaan oppiminen tarkoittaa sitä, että teemme sen kaiken, mitä oppilaat omilla tunneillamme tulevat tekemään. Aloitimme viime viikolla hiihdolla. Puolitoista tuntia perinteisen tekniikkaa ja puolitoista tuntia luisteluhiihtoa. Hiihdon opettaminen on ilmeisesti luonnollista aloittaa harjoittelemalla oikeaa kaatumistekniikkaa. Hiihdimme ryhmissä rinkiä hiihtostadionilla ja kaaduimme synkronoidusti pillin vihellyksestä. Toivon, ettei tilanteesta ole videokuvaa. Pertsa oli vielä tällaiselle sunnuntaihiihtäjälle helppoa huttua, mutta luisteluhiihto liian lyhyillä sauvoilla ja perinteisen tyylin edullisella suksisetillä....se se olikin sitten jotain ihan muuta kuin puhdasta nautintoa. Onneksi oli tullut harjoiteltua kaatumista, sillä taidolle tuli heti käyttöä. Mutta kiukulla vedin kaikki tyylit: Mogrenit, Wassbergit ja kuokat. Wassberg saattoi voittaa Mietaan sadasosasekunnilla Lake Placidisassa 1980, mutta toista kurikkalaista se ei saateri selätä.

Opiskeluumme kuuluu yhä myös iänaikainen jäänne opettajaseminaarien alkuajoilta eli piano-opinnot. Pianonsoittotaito on siis ilmeisesti eräs hyvän opettajuuden peruspilareista. Ja älkää ymmärtäkö väärin, minusta soittotunneille meneminen on tosi hauskaa. En vain ehkä näe kymmenen soittotunnin kohdallani johtavan juuri mihinkään. Voin olla väärässäkin. No, en ole. 😁 Ennen opetuksen alkua musiikinopettaja tiedusteli soittotaidon lähtötilannetta pianoryhmien muodostamista varten. Kirjoitin lomakkeeseen, että kuuntelen musiikkia mielelläni ja että mieheni osaa soittaa useampia instrumentteja. Minut sijoitettiin yllättäen alkeisryhmään. Suuri iloanaihe oli se, että myös Poppanen on samassa ryhmässä. Tähän mennessä olemme soitto-opetuksessa vaiheessa 2/10. Osaan soittaa yhdellä kädellä Satu meni saunaan. Vasemmalla kädellä C ja F sointujen tapailu onkin jo haasteellista. Ja jesus ku ottaa luonnon päälle kun ei onnistu! Poppanen sen sijaan kehittyy ilmiömäisellä vauhdilla. Hän pystyy vetämään soinnut ja melodian jo yhteen Siililauluun ja Ukko Nooaan. Ja sellaiseen ammattilauluun, jossa mietitään, että mikä musta tulisi isona. Aion hänen managerikseen jäähallikiertueelle.

Tämän viikon jälkeen laskeudun lomalle. Kokonainen viikko kotona. Aika ihanaa. Ja aika jännää. Osaakohan sitä enää ollakaan. 😅

-A-

Ps. Instagramin Opiskelijalippu-profiili on vissiin lopullisesti saavuttamattomissani, joten jätetään se elämään omaa elämäänsä. Päivityksiä sinne en enää pysty tekemään. Mutta Facessa Opiskelijalipulla on yhä sivut, jonne uusimmat kirjoitukset linkkaan. Pus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti