perjantai 27. tammikuuta 2017

Heittäytymisiä ripuliin ja muuhun itseilmaisuun

Mahtava viikko. Työläs viikko. Lyhyt viikko.

Kolmen päivän viikonloppu oli niiiin paljon pidempi kuin kahden päivän viikonloppu. Maanantaina ei ollut kiire minnekään. Tein lapsille makaronilaatikkoa, kuskasin anoppia lääkäriin ja vietin aikaa omien vanhempieni luona. Pippurikin sai olla pois hoidosta. Hyvä päivä. Lapset myös veivät minut ensimmäistä kertaa asemalle. Virhe. Junassa rääky pääsi kun jälkikasvuni juoksi junan vierellä äitiä huutaen ja vilkuttivat. He siis olivat hyvällä mielellä. Minun päässäni ääni sen sijaan huusi: "Hylkäämiskokemus! Hylkäämiskokemus!" Onneksi junasta kuului niin kova kolina ja vinkuna, että lasten traumatisoinnin lisäksi pystyin pian huolestumaan myös perillepääsystä ja se sulki lopulta kyynelkanavat. Maanantaina minut vie asemalle isäni. Toivon ettei hän intaannu juoksemaan junan vierellä.

Opiskelurintamalla pääsimme käsiksi ilmaisutaitoon. Neljänkymmenen hengen opiskeluporukkamme on jaettu usealla luennolla kahteen ryhmään, joten teatteri Iltatähdenkin lavalla, missä ilmaisutaidon tunnit järjestetään, kekkuloi siis kerrallaan 20 aikuista ihmistä. Osa tuntee olonsa erittäin epämukavaksi, osa tuntee olevansa maailman parhaassa paikassa ja osalle, kuten itsellenikin, tilanne on uusi, mutta aika kutkuttava. Aika harvoin sitä enää tulee heitettyä estoja nurkkaan ja miekkailtua näkymättömällä miekalla parinkymmenen lähes vieraan ihmisen kanssa tai pukeuduttua ryhmässä kuvittelemaksemme satuolennoksi. Mahtavaa!

Opiskeluporukka alkaa selkeästi tiivistyä. Tunnemme kuuluvamme yhteen. Tällä viikolla opiskelutovereitani yhdisti kaiken muun hyvän lisäksi ilmeisesti ruokalasta 1,48 e kotiruoka-annoksen lisukkeena saatu lievä ruokamyrkytys. Kyllä vatsakivut ja suolisto täynnä pierua on kokemus, jonka mielellään jakaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka on tuntenut kolmisen viikkoa. Pumpanen lähti lenkille ja minä poltin kynttilöitä, joten selvisimme illasta kaasuuntumatta hengiltä. Ja rohkeasti palasimme ruokalaan myös seuraavana päivänä. Ripuli on pieni hinta niin halvasta ruuasta.

Työnjohtaja pärjää yhä kotona loistavasti. Lapset ovat vähän raskaita perjantaisin, mutta se tinttailu heille suotakoon. Varsinkin pippuri liimaantuu kylkeen kiinni kuin purkka sen jälkeen kun avaan kotioven. Potter on jo toista perjantaita putkeen mummulassa yötä serkkupoikansa kanssa. Siellä saa pelata yhteentoista ja sen rinnalla kotiin palannut äiti, jota nyt kuitenkin näkee sit lauantaina, on pienempi houkutin. Olen kiitollinen siitä, että hän haluaa mennä. Se kertoo omalta osaltaan siitä, että lähtemisestäni on tullut jo jonkinlaista rutiinia ja lapsi luottaa siihen, että palaan kuitenkin aina takaisin. Olen kiitollinen myös siitä, että Murkku Miley Cyruksen Wrecking Ballin nähtyään oli pöyristynyt artistin alastomuudesta ja lekan nuolemisista ja teki joidenkin muiden mahdollisten liikkeiden sijaan vielä oksennusliikkeitä.

Sulaudun nyt sohvaan. Työnjohtaja on luvannut rapsutuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti