Koulutukseemme kuuluu opettajia ja muuta kasvatusalan henkilökuntaa ammatillisesti kehittävän konferenssin järjestäminen noin 200 ihmiselle. Kurssi kulkee siis nimellä KKK ja itse konferenssin nimi tiivistyi tänä vuonna kirjaimiin IIK: Iloitse Innostu Kohtaa. Prosessin aikana myös kirjainyhdistelmät WTF, EVVK, FFS, LOBS ja IDC kävivät mielessä. (Murkku on ylpeä kun äiti osaa nuorisoslangia. LMAO. Total own3d (Katsoin nettislangia wikisanakirjasta. Koska keski-ikä. Oikeasti ymmärtäisin paremmin, jos hän puhuisi kiinaa.) No, asiasta rautalankaan (niin kuin me aikoinamme sanottiin. Melko laimeaa. Voi video.). Suunnittelimme ja rakensimme siis konferenssin alusta saakka ja kaikelta sisällöltään sekä rahoitukseltaan itse. Melkoinen homma ihmisjoukolta, joka ei kouluttaudu tapahtumasuunnitteluun tai markkinointiin. Aikuiskoulutuksen ehdoton vahvuus on kuitenkin se, että ihmisillä on menneisyys. Porukasta löytyi lähes jokaiseen hommaan joku, joka on edellisessä elämässään tehnyt juuri sitä, mitä nyt pitäisi osata tehdä, ja neuvoi muita. Minä, Poppanen ja Draamaqueen olimme tapahtuman juontajia, koska itseliikutuksen vallassa kauniiden sanojen puhuminen on meidän vahvuutemme.
Satunnaisista tuskan hetkistä huolimatta raavimme tyhjästä kasaan aika hemmetin hienon ja monipuolisen tapahtuman! Työpajoissa perehdyttiin mm. ulkonaoppimiseen, draaman hyödyntämiseen opetuksessa, tunneohjaukseen ja tunnetaitoihin, luonnonmateriaalisen hyödyntämiseen, storyline-metodiin, toiminnalliseen matematikkaan ja esiteltiin, miten pakohuonetta voidaan hyödyntää opetuksessa. Paikalla olleet kaksi opetushallituksen opetusneuvosta suitsuttivat estoitta, miten taitavia ja omistautuneita opettajia meistä on kentälle valmistumassa. Ja tässä myös suora lainaus: onnellisia ovat ne koulut ja rehtorit, jotka meidät saavat tiimeihinsä. (Toim huom: Hakemuksia on yhä vetämässä. Rehtori! Hanki sinäkin itsellesi oma Laikolainen. 😉)
Lähisuvussamme on meneillään voimakas lisääntyminen. Työnjohtajan veljen perhe kasvoi yhdellä muutama viikko sitten ja oma sisareni on poikimassa kesällä. Ihanaa. Rakastan vauvoja, joita voi tuoksutella ja palauttaa sitten takaisin omille vanhemmilleen. Kävimme anopin kanssa pikapikaa katsastamassa sen jo syntyneen tulokkaan perjantaina. Olihan taas hämmentävää todeta, miten pienenä ihminen elämänsä aloittaa. 💛 Vauvan tuoksun perässä junailin itseni siis Kokkolasta Helsinkiin saakka perjantaina (ja samalla nousi taas kunnioitus niitä opiskelutovereitani kohtaan, jotka istuvat joka viikko tämän matkan kaksi kertaa 😲). Konferenssiviikon päätteeksi aivot olivat tiltissä ja istuin junaan toiveissani hiljainen matka mahdollisesti samalla historian oppimispäiväkirjaa tyhjällä katseella tuijotellen. Ei onnistunut. Viereeni istui vanhempi mies, joka pulisi. Paljon. Hän oli tutkija, joka oli asunut pitkään jenkeissä ja Kanadassa. Hän puhui mm. Bill Gatesista kuin ystävästään ja kertoi siinä ohessa muutamia pikkutuhmia vitsejä katolilaisista papeista. Puhuimme uskonnosta, huumeista, olympiaorganisaation rahankäytöstä, nykynuorisosta ja Teslasta. Olin oikein ylpeä taidostani käydä intellektuellilta kuulostavaa keskustelua täysin toimimattomilla aivoilla. Pasilassa hän poistui junasta ja muistutti, että minä teen arvokasta työtä. Kiitin. Ja luonnollisesti ensimmäisen mahdollisuuden tullessa Googlasin hänet. Tapio Videman. Siis se, joka tutkii veridopingia ja on mm. kansainvälisen hiihtoliiton pitkäaikainen suomalaisasiantuntija ja dopingin puolestapuhuja. Hitto. Nyt olisi ollut kontakteja huipulle eikä liikunnan kurssista jäljellä ole enää kuin uinti. Pinnallapysymiseen ei taida hemohessi auttaa?
Huomenna meillä on edessä jännä päivä. Toisissa perheissä perinteenä on opiskella esimerkiksi Yalessa tai Princetonissa. Meidän perheemme perinne on opiskella oppivelvollisuuden ensimmäiset vuodet Paulaharjun koulussa. Pippuri aloittaa syksyllä opintiensä samassa paikassa kuin veljensä ja vanhempansa ja jopa osa isovanhemmistaan ennen häntä. Minun pieni tyttöni menee kouluun. Se on helpottavaa. Ja haikeaa. Onneksi professori Hakala myöntää yhden Vapaudu vankilasta -kortin tutkimuskurssilleen. Käytän sen ja pääsen nessupaketin kanssa eturiviin. Ekojen kertojen äärellä oltiin myös tänään, kun Pippurilla oli elämänsä ensimmäinen cheerleadernäytös. Olihan rytkettä! 😍 Itse ajattelin kymmenen uutisten jälkeen vetää myös pompomit käsiin ja tsempata Työnjohtajan uuteen viikkoon muutamalla notkealla kärrynpyörällä. Saatan tehdä myös yhden naisen pyramidin. Viisi viikkoa jäljellä. Tämän iltapäivän kovaäänisen vuorovaikutustilanteen perusteella olen diagnosoinut meidän molempien olevan nyt aika kypsiä tähän elämäntilanteeseen. Vielä vähän. Vielä vähän.....
ps. Kirjoitimme juontajatiimissä konferenssiin myös vakavan ja syvällisen näytelmän opettajuudesta. Ottakaa hyvä asento ja nauttikaa tästä valoa vasten kuvatusta taideteoksesta. 😉
