Heräsin tässä taannoin siihen tosiasiaan, kuinka onnellinen Yle-veronmaksaja olenkaan. Olemme Pumpasen kanssa katsoneet televisiosta tammikuun alusta tähän päivään saakka pari kertaa Kardashianin sisaruksien vaatekaupanpitoa, Maria Veitolan vierailun Nykäsen Matin luona ja jotain hevosohjelmaa, josta en ihan saanut kiinni. Kyllä on tullut rahoille vastinetta. Hauskaa on, että edellämainitut ohjelmat eivät millään tavalla kuvaa normaalia, lähinnä englantilaisiin draamasarjoihin ja esimerkiksi Big bang theoryyn keskittynyttä televisiokäyttäytymistäni. Musta ruutu on ollut aika virkistävä. Työnjohtaja on televisionarkomaanina ja kaukosäätimen herrana järkyttynyt tällaisesta vastaanottimen väärinkäytöstä ja on väläytellyt mahdollisuutta jopa television huostaanotosta. Onneksi sohvaperunat alkoivat taas niin voin kotona feikata katsoneeni jotain muutakin.
Virkistävää ei ole puolestaan se, että myös lehdenluku on totaalisesti jäänyt. Olen aina ollut printtimedian ystävä. Etelä-Pohjanmaalla keskustapuolueen lannoittamalla kasvualustalla ikäni eläneenä Ilkka on "hennosta" värittyneisyydestään huolimatta kuulunut aamupalapöytääni tiivimmin kuin se varsinainen aamupala. Myös Hesaria selailen mielelläni aina sellaiseen törmätessäni. Nyt en enää lue viikoilla mitään muuta kuin opintoihin liittyvää kirjallisuutta ja iltasaduksi pari sivua Remestä. Pysyn kiinni maailman tapahtumissa juuri sen verran, mitä radio Aallon aamujuontajat ja kyseisen kanavan kahden minuutin pikauutiset paljastavat. Eli en kovin paljon. Hävettää myöntää ääneen, mutta elän kuplassa. Hieno ominaisuus luokanopettajaopiskelijalle. "Ope. Mitä tapahtui maailman politiikassa vuosina 2017-2018?" "En tiedä. Mutta kysykääpä jotain Kardashianeista niin täältä tipahtelee detaljeja." Viikonloppuisin toki kääriydyn yhä sanomalehtipaperiin ja kirsikkana kakun päällä nautiskelen Kurikka-lehden tekstiviesti palstaa, jossa viidettä vuotta päivitellään sitä miksi Lidl tai ABC eivät jo tule paikkakunnalle, moititaan eri kaupunginosissa haukkuvia koiria ja irvishampain tapellaan siitä voiko S-markettia sanoa Sokokseksi vai ei. Siinä päästään asioiden ytimeen ja todellisiin ongelmiin käsiksi.
Luokanopettajakoulutuksen yhtenä opetettavana aineena on liikunta. Se tarkoittaa sitä, että vaikka opetussuunnitelma ei enää uintia lukuunottamatta määrittele, mitä lajeja koululiikunnan pitää sisältää opettelemme opettamaan lajeja, joita liikuntatunneilla nyt yleensä ottaen opetetaan. Ja opettamaan oppiminen tarkoittaa sitä, että teemme sen kaiken, mitä oppilaat omilla tunneillamme tulevat tekemään. Aloitimme viime viikolla hiihdolla. Puolitoista tuntia perinteisen tekniikkaa ja puolitoista tuntia luisteluhiihtoa. Hiihdon opettaminen on ilmeisesti luonnollista aloittaa harjoittelemalla oikeaa kaatumistekniikkaa. Hiihdimme ryhmissä rinkiä hiihtostadionilla ja kaaduimme synkronoidusti pillin vihellyksestä. Toivon, ettei tilanteesta ole videokuvaa. Pertsa oli vielä tällaiselle sunnuntaihiihtäjälle helppoa huttua, mutta luisteluhiihto liian lyhyillä sauvoilla ja perinteisen tyylin edullisella suksisetillä....se se olikin sitten jotain ihan muuta kuin puhdasta nautintoa. Onneksi oli tullut harjoiteltua kaatumista, sillä taidolle tuli heti käyttöä. Mutta kiukulla vedin kaikki tyylit: Mogrenit, Wassbergit ja kuokat. Wassberg saattoi voittaa Mietaan sadasosasekunnilla Lake Placidisassa 1980, mutta toista kurikkalaista se ei saateri selätä.
Opiskeluumme kuuluu yhä myös iänaikainen jäänne opettajaseminaarien alkuajoilta eli piano-opinnot. Pianonsoittotaito on siis ilmeisesti eräs hyvän opettajuuden peruspilareista. Ja älkää ymmärtäkö väärin, minusta soittotunneille meneminen on tosi hauskaa. En vain ehkä näe kymmenen soittotunnin kohdallani johtavan juuri mihinkään. Voin olla väärässäkin. No, en ole. 😁 Ennen opetuksen alkua musiikinopettaja tiedusteli soittotaidon lähtötilannetta pianoryhmien muodostamista varten. Kirjoitin lomakkeeseen, että kuuntelen musiikkia mielelläni ja että mieheni osaa soittaa useampia instrumentteja. Minut sijoitettiin yllättäen alkeisryhmään. Suuri iloanaihe oli se, että myös Poppanen on samassa ryhmässä. Tähän mennessä olemme soitto-opetuksessa vaiheessa 2/10. Osaan soittaa yhdellä kädellä Satu meni saunaan. Vasemmalla kädellä C ja F sointujen tapailu onkin jo haasteellista. Ja jesus ku ottaa luonnon päälle kun ei onnistu! Poppanen sen sijaan kehittyy ilmiömäisellä vauhdilla. Hän pystyy vetämään soinnut ja melodian jo yhteen Siililauluun ja Ukko Nooaan. Ja sellaiseen ammattilauluun, jossa mietitään, että mikä musta tulisi isona. Aion hänen managerikseen jäähallikiertueelle.
Tämän viikon jälkeen laskeudun lomalle. Kokonainen viikko kotona. Aika ihanaa. Ja aika jännää. Osaakohan sitä enää ollakaan. 😅
-A-
Ps. Instagramin Opiskelijalippu-profiili on vissiin lopullisesti saavuttamattomissani, joten jätetään se elämään omaa elämäänsä. Päivityksiä sinne en enää pysty tekemään. Mutta Facessa Opiskelijalipulla on yhä sivut, jonne uusimmat kirjoitukset linkkaan. Pus!
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
lauantai 18. helmikuuta 2017
Perhe levällään
Huh huh. Takana on melkoinen kaksiviikkoinen perheperspektiivistä katsottuna. Työnjohtaja lähti perinteiselle Ruotsin ralli-rilluttelulleen viime viikon torstaina. Marraskuussa kävimme keskusteluja tyyliin "en varmaankaan lähde ralliin kun oon sit lasten kanssa viikot yksin kotona ja se on niin hankala järjestää". Tammikuussa kävimme keskusteluja tyyliin "mihinkähän noi lapset menee, kun lähden sinne ralliin ja oon muuten jo maksanu matkan, joten en voi enää perua". En ollut aidosti yllättynyt tästä käänteestä.
Rallibussi starttasi siis keskiviikkona. Lapset sijoitettiin öiksi vanhempieni luo mummulaan ja työnjohtajan äiti, aka Anoppi, oli koulun jälkeen poikien läksyvastaava ja piti huolta kissasta. Jälleen koin syvää kiitollisuutta toimivasta tukiverkostostamme. Perjantaina työlään ja flunssaisen viikon jälkeen kotiuduttuani ohjelmassa oli perinteisten kiukkujen lisäksi mielipuolista pakkaamista, sillä Murkku ja Potter lähtivät isovenhempiensa ja minun sisarusteni perheiden kanssa Rukalle viikoksi lomailemaan. Myös Pippurin joululahjaksi saamat liput Disney on iceen osuivat luonnollisesti sille yhdelle helmikuun viikonlopulle, jolloin hikeä puski pintaan muutenkin. Lauantaiaamuna poikien vilkuttaessa Paapan Tiguanin takalasista käänsimme lievästä mielenterveyden horjumisestani huolimatta oman automme pyörät kohti Helsinkiä.
Vaikka tunsin flunssan jälkimainingeissa pysyväni pystyssä enää vara-akkujen voimalla, oli Disney on ice huikea. Pippurin silmät loistivat koko shown ajan kilpaa niiden pyörivien valokeppien kanssa, joiden valmistamiseen oli hinnasta päätellen käytetty oikeita timantteja ja valkokultaa. Suurinta viisautta ei ehkä ollut se, että lippumme olivat sunnuntain viimeiseen näytökseen, joka päättyi klo 20.30. Pippuri nukahti takapenkille ennen Keimolan porttia, mukaan lähtenyt Anoppi piti hänelle seuraa takapenkillä ja Pumpanenkin hyppäsi Helsingissä autoon mielellään, vaikka hintana oli yöpyminen poikani sängyssä ennen jatkokyydistystä Kokkolaan. Olin varautunut raskaaseen yöajoon energiajuomalla, jota olen viimeksi nauttinut Koskenkorvalla lantrattuna Provissirockissa 1990-luvun lopulla. Vaikutus oli toivottu ja silmät avautuivatkin ammolleen viimeistään Hämeenkyrössä, jossa linnunpönttö kuvasi iloisen seurueemme ja 20 km/h ylinopeutta ajaneen automme. Ai että. Kyllä kunnon sakot jos mitkä piristävät opiskelijan taloutta. Loppumatkan Pumpanen ja Anoppi ilmoittivat kuorossa, kaanonissa ja kaksiäänisesti jokaisesta kameratolpasta, joka tienvieressä törrötti. Taktiikka toimi ja välähdykset jäivät yhteen.
Jokatapauksessa reissu oli hyvä, sattuneesta syystä vähän kalliimpi kuin budjetissa luki, mutta hyvä. Kynnys lähteä kotoa viikonlopuiksi pois on korkea, kun kotonaoloon ei tunnu enää koskaan olevan tarpeeksi aikaa. Työnjohtajakin palasi Ruotsista ja pojat pääsivät nauttimaan ylimääräisestä hiihtolomasta. Minäkin selvisin. Ja tänä viikonloppuna olemme taas kaikki yhdessä.
Tähän loppuun vielä mainostan miten hyvää tälläinen viikkokuntailu on täysin vastoin odotuksia tehnyt parisuhteelle. Jos lapset reagoivat kiukuttelemalla, Työnjohtaja reagoi täysin päinvastaisella tavalla. Emme ole taistelleet kertaakaan tammikuun alun jälkeen. Työnjohtaja ei ole koskaan ollut mikäään romantikko. Ei ole hääpäiväkukkia kotiin kannettu ilman massiivista painostusta tai jalkahierontaa harrastettu iltaisin kynttilänvalossa samalla kun on puhuttu tunteista. Nou nou nou. Työnjohtaja on ollut enemmän sellainen "kerron, jos tilanne muuttuu"-tyyppi. Mutta nyt on vaimokulta kyllä kovasa nosteessa kun saapuu kotiin ja viikonloppuisin on ilotulitusta muuallakin kuin televisiossa. 15-vuoden avioliiton jälkeen se, että sävähtää toisen kosketuksesta (hyvällä tavalla), tuntuu aika mahtavalta. Työnjohtaja on jo alkanut epäillä, antaako hän minun muuttaa pysyvästi kotiin enää ollenkaan.
-A-
ps. Matikan koe läpi pisteillä 87/90. Hasaa!
Rallibussi starttasi siis keskiviikkona. Lapset sijoitettiin öiksi vanhempieni luo mummulaan ja työnjohtajan äiti, aka Anoppi, oli koulun jälkeen poikien läksyvastaava ja piti huolta kissasta. Jälleen koin syvää kiitollisuutta toimivasta tukiverkostostamme. Perjantaina työlään ja flunssaisen viikon jälkeen kotiuduttuani ohjelmassa oli perinteisten kiukkujen lisäksi mielipuolista pakkaamista, sillä Murkku ja Potter lähtivät isovenhempiensa ja minun sisarusteni perheiden kanssa Rukalle viikoksi lomailemaan. Myös Pippurin joululahjaksi saamat liput Disney on iceen osuivat luonnollisesti sille yhdelle helmikuun viikonlopulle, jolloin hikeä puski pintaan muutenkin. Lauantaiaamuna poikien vilkuttaessa Paapan Tiguanin takalasista käänsimme lievästä mielenterveyden horjumisestani huolimatta oman automme pyörät kohti Helsinkiä.
Vaikka tunsin flunssan jälkimainingeissa pysyväni pystyssä enää vara-akkujen voimalla, oli Disney on ice huikea. Pippurin silmät loistivat koko shown ajan kilpaa niiden pyörivien valokeppien kanssa, joiden valmistamiseen oli hinnasta päätellen käytetty oikeita timantteja ja valkokultaa. Suurinta viisautta ei ehkä ollut se, että lippumme olivat sunnuntain viimeiseen näytökseen, joka päättyi klo 20.30. Pippuri nukahti takapenkille ennen Keimolan porttia, mukaan lähtenyt Anoppi piti hänelle seuraa takapenkillä ja Pumpanenkin hyppäsi Helsingissä autoon mielellään, vaikka hintana oli yöpyminen poikani sängyssä ennen jatkokyydistystä Kokkolaan. Olin varautunut raskaaseen yöajoon energiajuomalla, jota olen viimeksi nauttinut Koskenkorvalla lantrattuna Provissirockissa 1990-luvun lopulla. Vaikutus oli toivottu ja silmät avautuivatkin ammolleen viimeistään Hämeenkyrössä, jossa linnunpönttö kuvasi iloisen seurueemme ja 20 km/h ylinopeutta ajaneen automme. Ai että. Kyllä kunnon sakot jos mitkä piristävät opiskelijan taloutta. Loppumatkan Pumpanen ja Anoppi ilmoittivat kuorossa, kaanonissa ja kaksiäänisesti jokaisesta kameratolpasta, joka tienvieressä törrötti. Taktiikka toimi ja välähdykset jäivät yhteen.
Jokatapauksessa reissu oli hyvä, sattuneesta syystä vähän kalliimpi kuin budjetissa luki, mutta hyvä. Kynnys lähteä kotoa viikonlopuiksi pois on korkea, kun kotonaoloon ei tunnu enää koskaan olevan tarpeeksi aikaa. Työnjohtajakin palasi Ruotsista ja pojat pääsivät nauttimaan ylimääräisestä hiihtolomasta. Minäkin selvisin. Ja tänä viikonloppuna olemme taas kaikki yhdessä.
Tähän loppuun vielä mainostan miten hyvää tälläinen viikkokuntailu on täysin vastoin odotuksia tehnyt parisuhteelle. Jos lapset reagoivat kiukuttelemalla, Työnjohtaja reagoi täysin päinvastaisella tavalla. Emme ole taistelleet kertaakaan tammikuun alun jälkeen. Työnjohtaja ei ole koskaan ollut mikäään romantikko. Ei ole hääpäiväkukkia kotiin kannettu ilman massiivista painostusta tai jalkahierontaa harrastettu iltaisin kynttilänvalossa samalla kun on puhuttu tunteista. Nou nou nou. Työnjohtaja on ollut enemmän sellainen "kerron, jos tilanne muuttuu"-tyyppi. Mutta nyt on vaimokulta kyllä kovasa nosteessa kun saapuu kotiin ja viikonloppuisin on ilotulitusta muuallakin kuin televisiossa. 15-vuoden avioliiton jälkeen se, että sävähtää toisen kosketuksesta (hyvällä tavalla), tuntuu aika mahtavalta. Työnjohtaja on jo alkanut epäillä, antaako hän minun muuttaa pysyvästi kotiin enää ollenkaan.
-A-
ps. Matikan koe läpi pisteillä 87/90. Hasaa!
torstai 2. helmikuuta 2017
Muistatko matematiikan?
Meillä oli matematiikan kokeet. Siis sellaiset, joissa saa olla mukana lyijykynä, kumi ja viivoitin ja missä on laskuja. Edellisestä matematiikan kokeestani on melko tarkkaan 20 vuotta. Silloin tein matematiikan ylioppilaskoetta Kurikan lukiossa poikien pukuhuoneessa 40 asteen kuumeessa. Minulla oli oma valvoja ja kävin välillä pötköttelemässä penkille pedatulla sängyntapaisella. Kirjoitin aineesta A:n. En nähnyt tarvetta korottaa. Parempi on kertoa tarinaa, jossa kuume todennäköisesti pilasi varman eximian. ;)
Tässä tällä hetkellä ajankohtaisemmassa kokeessa tarkoituksena on kartoittaa luokkien 1-6 matematiikan käsitteiden ja perusssisältöjen hallinta ja läpipääsyyn vaaditaan pisteitä vähintään 80/90. Siis ne asiat, mitä olen tässä viimeiset 10 vuotta opettanut muiden lapsille. Jumankauta mitkä paineet. Millä naamalla kehtaan sanoa opettaneeni näitä juttuja lapsille, jos en nyt hallitse niitä itse?!
Saimme opettajalta harjoittelua varten kokeeseen valmistavan 50 sivuisen monistepaketin, jota Pumpasen kanssa laskimme silmät sirrillään keittiön pöydän ääressä. Monistepaketti oli sen verran vanha, että korot ja hinnanmuutokset laskettiin vielä markkoina, mutta sehän vain lisäsi nostalgista ja lämmintä tunnelmaa. Kerto, jako, prosentti, murtoluvut, mittayksiköt, yhtälöt, geometria... Valmistauduimme huolella. Voin puhtaalla sydämellä sanoa etten ole yhteenkään matematiikan kokeeseen koskaan valmistautunut näin suurella intesiteetillä. Migreeniä puski yhtenä sun toisena iltana. Luonnollisesti ostimme Poppasen ja Pumpasen kanssa koetta varten kirjakaupasta myös uudet kynät ja viivottimet (ja kivoja tarroja, joissa eläimet ajalevat erilaisilla kulkuneuvoilla ja joilla on kiva koristella luentolehtiöiden kansia).n
Juuri koetta ennen Murkku laittoi kotoa tsemppiviestiä ja kuvan omasta englannin 10- sanakokeestaan. Tätä en nyt parane mokata! Tässähän alkaa olla vaakalaudalla kunnia sekä äitinä että opettajana. :D Kokeessa laskin niin varman päälle kun pystyin. Tarkistellessani viivojen avulla, että kolme kertaa kahdeksan on todellakin 24, ajattelin, että nyt alkaa olla se aika, ettei tämä tästä enää hiomalla parane. Poppanen keitti nukkekodissaan koko porukalle tenttikahvit ja leipoi laskiaispullat. Tuloksia odotellaan siis kermavaahdot rinnuksilla.
Tällä viikolla koin myös ensimmäistä kertaa Kokkolan lenkkeilijän näkökulmasta. Lähdimme Poppasen ja Pumpasen kanssa merenrantaan. Pumpanen, joka treenaa puolimaratoonille, juoksi edestakaisin kuin aropupu minun ja Poppasen kävellessä perässä. Oli kaunista. 45 minuttin lenkistämme on todisteena 85 valokuvaa erilaisilla poseilla. Sinä ehti hiki kuivua monistellen.
Kotiin tullessamme kävimme Pumpasen kanssa katsomassa taloyhtiön saunavuorot. Saunapäivä on perjantai tai 7,50e laaki. Emme kokeneet olevamme niin paljon saunan tarpeessa. Varaston käytävillä kohtasimme samasssa taloyhtiössä asuvan reilusti yli 80-vuotiaan mummon. Hän kysyi, millä asioilla liikumme. Sanoimme katselevamme saunavuoroja. Ahaa, olette siis muuttaneet siihen Mirjamin vanhaan asuntoon. Joko talossa on todella pieni muuttoliikenne tai mummolla on hyvät verkostot. Ja kiikarit. Seitsemän kerroksen hissimatkan aikana saimme kuulla, missä hän on ennen asunut ja että hän vie kolmoskerroksen Maikille lehden aina laatikkoon kun on sen itse lukenut. Ja että Mirjamin (joka entisen miehensä kautta kuulunut mummon kanssa samaan sukuun) asunnossa oli Mirjamin mielestä haissut vähän kummalta, mutta ettei hän ollut oikein tyytyväinen uuteen asuntoonsakaan ja että mummo oli lähdössä ensi viikoksi reissuun ja että hän harrasti keilaamista. Lopuksi hän toivotti meidät tervetulleiksi ja sanoi: "Tämä on hyvä paikka asua. Tässä on alko ja apteekki lähellä." Olimme myydyt.
Huomenna kotiin. ♡
Ps. Intagram heitti minut ulos ja ilmoitti, että Opiskelijalipun pääkäyttäjä on vaihtanut salasanaa ja poistanut minun oikeuteni päivittää tiliä. Tietääkseni olin tilin ainoa käyttäjä, joten yritän kohdella itseäni nyt hyvin, josko sitten suostuisin nuo oikeudet itselleni palauttamaan. Toistaiseksi siis hiljaiseloa sillä rintamalla.
Tässä tällä hetkellä ajankohtaisemmassa kokeessa tarkoituksena on kartoittaa luokkien 1-6 matematiikan käsitteiden ja perusssisältöjen hallinta ja läpipääsyyn vaaditaan pisteitä vähintään 80/90. Siis ne asiat, mitä olen tässä viimeiset 10 vuotta opettanut muiden lapsille. Jumankauta mitkä paineet. Millä naamalla kehtaan sanoa opettaneeni näitä juttuja lapsille, jos en nyt hallitse niitä itse?!
Saimme opettajalta harjoittelua varten kokeeseen valmistavan 50 sivuisen monistepaketin, jota Pumpasen kanssa laskimme silmät sirrillään keittiön pöydän ääressä. Monistepaketti oli sen verran vanha, että korot ja hinnanmuutokset laskettiin vielä markkoina, mutta sehän vain lisäsi nostalgista ja lämmintä tunnelmaa. Kerto, jako, prosentti, murtoluvut, mittayksiköt, yhtälöt, geometria... Valmistauduimme huolella. Voin puhtaalla sydämellä sanoa etten ole yhteenkään matematiikan kokeeseen koskaan valmistautunut näin suurella intesiteetillä. Migreeniä puski yhtenä sun toisena iltana. Luonnollisesti ostimme Poppasen ja Pumpasen kanssa koetta varten kirjakaupasta myös uudet kynät ja viivottimet (ja kivoja tarroja, joissa eläimet ajalevat erilaisilla kulkuneuvoilla ja joilla on kiva koristella luentolehtiöiden kansia).n
Juuri koetta ennen Murkku laittoi kotoa tsemppiviestiä ja kuvan omasta englannin 10- sanakokeestaan. Tätä en nyt parane mokata! Tässähän alkaa olla vaakalaudalla kunnia sekä äitinä että opettajana. :D Kokeessa laskin niin varman päälle kun pystyin. Tarkistellessani viivojen avulla, että kolme kertaa kahdeksan on todellakin 24, ajattelin, että nyt alkaa olla se aika, ettei tämä tästä enää hiomalla parane. Poppanen keitti nukkekodissaan koko porukalle tenttikahvit ja leipoi laskiaispullat. Tuloksia odotellaan siis kermavaahdot rinnuksilla.
Tällä viikolla koin myös ensimmäistä kertaa Kokkolan lenkkeilijän näkökulmasta. Lähdimme Poppasen ja Pumpasen kanssa merenrantaan. Pumpanen, joka treenaa puolimaratoonille, juoksi edestakaisin kuin aropupu minun ja Poppasen kävellessä perässä. Oli kaunista. 45 minuttin lenkistämme on todisteena 85 valokuvaa erilaisilla poseilla. Sinä ehti hiki kuivua monistellen.
Kotiin tullessamme kävimme Pumpasen kanssa katsomassa taloyhtiön saunavuorot. Saunapäivä on perjantai tai 7,50e laaki. Emme kokeneet olevamme niin paljon saunan tarpeessa. Varaston käytävillä kohtasimme samasssa taloyhtiössä asuvan reilusti yli 80-vuotiaan mummon. Hän kysyi, millä asioilla liikumme. Sanoimme katselevamme saunavuoroja. Ahaa, olette siis muuttaneet siihen Mirjamin vanhaan asuntoon. Joko talossa on todella pieni muuttoliikenne tai mummolla on hyvät verkostot. Ja kiikarit. Seitsemän kerroksen hissimatkan aikana saimme kuulla, missä hän on ennen asunut ja että hän vie kolmoskerroksen Maikille lehden aina laatikkoon kun on sen itse lukenut. Ja että Mirjamin (joka entisen miehensä kautta kuulunut mummon kanssa samaan sukuun) asunnossa oli Mirjamin mielestä haissut vähän kummalta, mutta ettei hän ollut oikein tyytyväinen uuteen asuntoonsakaan ja että mummo oli lähdössä ensi viikoksi reissuun ja että hän harrasti keilaamista. Lopuksi hän toivotti meidät tervetulleiksi ja sanoi: "Tämä on hyvä paikka asua. Tässä on alko ja apteekki lähellä." Olimme myydyt.
Huomenna kotiin. ♡
Ps. Intagram heitti minut ulos ja ilmoitti, että Opiskelijalipun pääkäyttäjä on vaihtanut salasanaa ja poistanut minun oikeuteni päivittää tiliä. Tietääkseni olin tilin ainoa käyttäjä, joten yritän kohdella itseäni nyt hyvin, josko sitten suostuisin nuo oikeudet itselleni palauttamaan. Toistaiseksi siis hiljaiseloa sillä rintamalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)