Laitoksemme koulutussuunnittelija on jo jonkin aikaa yrittänyt kalastella opiskelijoita tienvarsimainokseen, jonka tarkoituksena on luonnollisesti houkutella viattomia ihmisiä opiskelemaan itsensä luokanopettajiksi. Koska kuvauksiin ei varsin ollut tunkua, päätimme lopulta Poppasen kanssa uhrata itsemme pinnallisen mallimaailman alttarille. Koulutussuunnittelija pystyi hyvin pitämään pokkansa kun nostimme kätemme pystyyn ilmoittautumisen merkiksi. Tässä ovat laitoksen uudet kasvot! Luokanopettajakoulutuksen kirkasotsaisimmat opiskelijat! Buahahah! Luojan kiitos olimme menestyksekkäästi laihduttaneet koko alkuvuoden, joten painoin kuvauspäivänä vain kahdeksan kiloa enemmän kuin tammikuussa. Vastuu luokanopettajien aikuiskoulutuksesta ja oikeastaan koko Kokkolan yliopistokeskuksen tulevaisuudesta painoi raskaana niskassamme kun törötimme matematiikkasauvat ojossa ja keimailimme kameralle. Jossain vaiheessa kesää Kokkolan Prisman kohdassa on odotettavissa onnettomuussuma, kun kaksi suomalaisen opettajankoulutuksen kansikuvatyttöä lävähtää ruudulle. Kehotan välttämään huudeja. ;)
Kotirintamallakin on tapahtunut suuria. Poikani Potter, joka muistuttaa olemukseltaan lähinnä erittäin taipuisaa oljenkortta, on päättänyt tosissaan ryhtyä NHL-ammattilaiseksi. Hän ei toki ole ehtinyt pelata vielä yhtään kertaa kiekkoa varsinaisesti jäällä, mutta NHL15-pleikkaripeliä hän on tahkonnut viime aikoina ahkerasti. Olemme tehneet yhdessä jo suunnitelmat siitä, kumpi vanhemmista muuttaa hänen kanssaan Jenkkeihin (isänsä), mutta minä pääsen katsomaan jokaisen pelin ja hän kustantaa miljoonia rahaa tienattuaan perheelle tämän lisäksi yhden ulkomaanmatkan vuodessa. Rupean suunnittelemaan sapattivuotta. Vanhempana minun hommani ei ole ampua alas unelmia. Aina on lapsia, joista kasvaa myös NHL-tähtiä. Omastani ei todennäköisesti sellaista tule, mutta kaikki on mahdollista. Kuka minä olen väittämään muuta. Hän saa mahdollisuuden yrittää. Vuosi sitten huvipuistossa käydessämme hän hyperventiloi kilometri ennen puistoa niin voimakkaasti, että jouduimme pysähtymään tien viereen hengittelemään pussiin. Siis pelkästä ajatuksesta, että huvipuistoon ollaan menossa. Tänään hän oli ollut puuvuoristoradassa 18 kertaa. 18 kertaa. Kuka olisi arvannut. Olen ylpeä.
Elimme luopumisen aikaa keväällä koulujen päättyessä. Molempien poikasten opettajat luovuttivat laumansa eteenpäin ja se aiheutti hieman kasvukipuja, lähinnä minussa. Samat itkut oli edessä tämän viikon lopussa myös Pippurin kohdalla. Hoitopäivät loppuivat ja ensi syksynä hän on eskarilainen. Tyttäreni ei varsin ole sellainen perinteisen kiiltokuvan tyttö, joka istuu rusetit päässä lukemassa kirjaa valkoisessa mekossa lammas jalkojen viereen kääriytyneenä. Hän ei ole hiljainen. Hän ei ole rauhallinen. Lammas olisi hänen kanssaan helisemässä. Hän on kovapäinen ja nujuaa isoveljiensä kanssa huolella (ja kokoonsa nähden hän selviää käsittämättömän usein taisteluista voittajana). Hänellä on ystäviä ja hän on myös nokkela, energinen ja hauska, mutta meitä on hänen päiväkotiaikansa aikana koukittu päivän kyseenalaisia kuulumisia vaihtamaan enemmän kuin isoveljiensä kanssa yhteensä. Viime viikolla taidettiin käyttää sanaa kissatappelu. Toivon päiväkodin henkilökunnalle siis ansaittua kesälomaa. Ja eskaritädeille pitkää pinnaa, lämmintä sydäntä ja kykyä nähdä ihana tyttö särmien takaa. Kyllä ne siitä hioutuvat, ajan kanssa, silittämällä ja seiniin törmäilemällä.
Tämän kevään Kokkolapäiviin ei tarvita enää edes yhdestä kädestä kaikkia sormia. No, sanon sen suoraan, ettette menetä yöunianne. Kolme päivää. Helmikuussa ei tuntunut siltä, että aika menee nopeasti. Nyt tuntuu. Vuoden päästä tämä kaikki on ohi. Jo edessä häämöttävä kahden kuukauden paussi tuntuu oudolta. Olla niin kauan erossa ihmisistä, joista on tullut kohtalainen perheen korvike.
Keskiviikkona laskeudun lomalle. Tosin loma tarkoittaa muutamaa syventävän kirjallisuuden kirjaesseetä ja g-r-a-d-u-a, mutta kuitenkin. Olen kuitenkin kotona. Miten maukeaa. Työnjohtajalla edessä on siis onnenpäivät. Tai sitten tulen sotkemaan hyvin toimineen systeemin. Nähtäväksi jää ulkoistetaanko minut juhannuksen jälkeen telttaan asumaan. Yritän silitellä häntä myötäkarvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti